«Takaisin

TuKo Opinnot Tuta Tite

Ohje koskee Teknis-luonnontieteellisen tohtoriohjelman seuraavia tutkimusaloja: ohjelmistotuotanto, tuotantotalous.

Opintojen laajuus ja sisältö

Tieteellisen jatkokoulutuksen opinnot (vähintään 40 op) koostuvat tutkimusalan opinnoista ja tutkimusalaa tukevista opinnoista seuraavasti:

  • tutkimusalan opinnot vähintään 20 op
  • tutkimusalaa tukevat opinnot siinä laajuudessa, että opintojen vaadittava kokonaislaajuus täyttyy


Opintojen tulee sisältää yleisiä tieteen tekemiseen tai metodologiaan liittyviä opintoja 5-20 op. Nämä opinnot voi sijoittaa tutkimusalan opintoihin ja/tai tutkimusalaa tuleviin opintoihin.

Kun suunnittelet ja aikataulutat opintoja ota huomioon, että kaikkien tutkintoon kuuluvien opintojen tulee olla suoritettuina ennen väittelyluvan myöntämistä akateemisessa neuvostossa. LUT tohtorikoulu suosittelee opintojen suorittamista kahden ensimmäisen opiskeluvuoden aikana.

Opintojaksokuvaukset ovat WebOodin opinto-oppaassa, katso ohjeet täältä. Tutustu myös yliopiston muuhun koulutustarjontaan.

Opintoja koskevia yleisiä ohjeita

  • Opintojen tulee olla jatko-opintotasoisia opintoja, esimerkiksi seminaareja, tohtorikoulutusverkostojen kursseja tai yliopistojen järjestämiä jatko-opiskelijoille suunnattuja kursseja.
     
  • Muiden tahojen järjestämien opintojen tason ja niiden soveltuvuuden jatko-opintoihin tarkastaa jatko-opintojen ohjaaja.
     
  • Mikäli suorituksella ei ole valmiiksi määriteltyä opintopistelaajuutta, tulee se mitoittaa tehdyn työmäärän mukaan eli 26 h = 1 op. Opintopisteet annetaan aina kokonaislukuina.
     
  • Omaan tieteenalaan liittyvistä  konferensseista voi saada enintään 4 op (2 op/konferenssi) edellyttäen, että konferenssissa on ollut ns. review-käytäntö ja opiskelija on itse pitänyt esitelmän. Tätä opintosuoritetta ei saa käyttää osana artikkeliväitöskirjaa.
     
  • Suoritettava kirjallisuus: tuloksiin on merkittävä näkyviin hyväksyjän ja laajuuden lisäksi kirjan tekijä, nimi, painovuosi ja suoritustapa. Laajuuden määrittämisessä voi käyttää apuna tentittävän teoksen sivumäärää (40–70 sivua = 1 op).
     
  • Tohtoriopintoihin voidaan ohjaajan harkinnan mukaan esittää sisällytettäväksi maisteritason opintoja, erityisesti jos opintojaksokuvauksessa on maininta soveltuvuudesta jatko-opintoihin.
     
  • LUT-yliopiston yliopistopedagogiikan kokonaisuus (25 op) voidaan sisällyttää tutkimusalaa tukeviin opintoihin 4 op:n laajuisena.
     
  • Tohtoriopiskelijoiden tehdä lakisääteinen lukuvuosi-ilmoittautuminen (läsnä/poissa) yliopistoon vuosittain. Ilmoittautuminen tulee tehdä, vaikka ei suorittaisikaan lukuvuoden aikana opintoja. Ilmoittautumisaika on touko-elokuussa, ks. tarkemmat tiedot.

 

Tutkimusalan vastuuhenkilö vahvistaa muiden kuin valmiiksi opintopisteytettyjen suoritusten (esim. esseet, esitykset) laajuuden ja soveltuvuuden jatko-opintoihin. Näiden suoritusten osalta opiskelija toimittaa ohjaajan puoltaman suorituslomakkeen sekä arvioitavana olevan suorituksen tutkimusalan vastuuhenkilölle. Vasta sen jälkeen tulos voidaan tallentaa opintorekisteriin.

Vastuuhenkilöt

Ohjelmistotuotanto: professori Ajantha Dahanayake
Tuotantotalous: professori Janne Huiskonen