Moodle on monipuolinen oppimisalusta Moodle on monipuolinen oppimisalusta

Moodle on LUTin vuorovaikutteinen oppimisympäristö, jota käytetään useilla kursseilla opetuksen tukena. Moodlen kautta jaetaan esimerkiksi kurssimateriaaleja, videoita ja tehdään joko kurssin aiheeseen valmisteltavia tai osana kurssisuoritusta olevia tehtäviä. Lisäksi Moodlessa voidaan järjestää tenttejä, sen kautta voidaan palauttaa raportteja ja antaa ja saada palautetta niin muilta opiskelijoilta, kuin opettajalta. 

Moodleen pääset tästä.  Kirjaudu sisään LUT-tunnuksella ja salasanallasi.

Kun ilmoittaudut kurssille WebOodissa, sinut lisätään automaattisesti Moodlen kurssialustalle, kun ilmoittautumisesti kurssille on vahvistettu. Moodlessa kurssi näkyy kaksi vuotta, lisäksi piilotettuna näkyy vielä yksi aiempi vuosi, eli yhteensä kolme vuotta. Tätä vanhempien lukuvuosien kurssit poistetaan Moodlesta kokonaan. Muista huolehtia tarvittavat kurssimateriaalit tai suoritukset talteen ennen, kuin kurssi poistuu.

Tohtoriopiskelija: kun olet ilmoittautunut kurssille Weboodissa, käytä myös Moodleen kirjautumisessa opiskelijatunnustasi, kurssi on automaattisesti lisätty opiskelijatunnukselle, ei henkilökuntatunnukselle!

Miksi käytät Moodlea? Miksi käytät Moodlea?

  • Moodlen kautta jaetaan kurssimateriaalia monipuolisesti.
  • Voit palauttaa kurssisuorituksia, tehtäviä ja raportteja.
  • Saat palautetta opettajalta tai assistentilta suorituksestasi.
  • Saat palautetta ja voit antaa palautetta muille kurssin opiskelijoille, mikäli toiminto on ko. kurssilla käytössä.
  • Voit tehdä tenttejä.
  • Pääset käsiksi kurssimateriaaleihin myös silloin, kun luennot tai koko kurssi ei ole käynnissä tai et ole kampuksella.
  • Moodlen kautta voit suorittaa myös kokonaisen kurssin digitaalisessa muodossa.

Ohjeita ja linkkejä Ohjeita ja linkkejä

Moodle

Moodle opiskelijan opas

Ongelmatilanteissa ota yhteys kurssin vastuuopettajaan tai Origo palvelupisteeseen.