Learning Support

    HOPS ohjeita HOPS ohjeita

    • HOPS pohjautuu aina opetussuunnitelmaan eli vuosittain ilmestyvään opinto-oppaaseen ja siinä esitettyihin tutkintojen  rakenteisiin. Tutustu opinto-oppaisiin HOPSia tehdessäsi. Muista myös kielikeskuksen opinto-opas.
    • HOPS on opintojen alussa laadittu kirjallinen suunnitelma opintojen etenemisestä, valinnoista ja ajankäytöstä.
    • Ensimmäinen HOPS tehdään opintojen aloituslukuvuoden mukaisesti.
    • HOPSia ylläpidetään ja päivitetään opintojen ajan.
    • HOPS sisältää suoritettavat opintojaksot, suorittamisjärjestyksen ja suorittamisajankohdan sekä mahdolliset hyväksiluetut opinnot sekä korvaavuudet. 
    • Huomioi opintojen suunnittelussa myös muut opiskelumahdollisuudet.  
       

    Perussääntöjä 

    • Tekniikan kandidaatin tutkinnosta on LUT:ssa suoritettava vähintään 90 op ja diplomi-insinöörin tutkinnosta vähintään 70 op (vähintään 45 op pääaineen opintoja sisältäen opinnäytetyön), jotta yliopisto voi antaa tutkintotodistuksen.
    • HOPSin laadinnassa voi käyttää kaikkia omien opintojen aikana ilmestyneitä opinto-oppaita, kuitenkin niin, että kokonaisuus (aineopinnot, sivuopinnot) on aina yhdestä oppaasta.
    • Omia kokonaisuuksia (esim. sivuopinnot) ei voi rakentaa itse vaan kaikki rakenteet pohjautuvat opinto-oppaaseen.
    • Saman opintojakson voi sijoittaa vain yhteen kohtaan tutkintoa; eli sama opintojakso ei voi olla esimerkiksi sekä suuntautumisvaihtoehdon aine- että sivuopinnoissa. Tutustu opinto-oppaan tutkintorakenteisiin ja tutkintojen pakollisiin opintoihin.
    • Kummankin tutkinnon minimilaajuudet tulee täyttyä (tekniikan kandidaatti 180 op, diplomi-insinööri 120 op); tutkinto täytetään vapaasti valittavilla/valinnaisilla opinnoilla.

    Kieliopinnot

    • Pakollisia kieliopintoja ovat kandidaatintutkinnossa ruotsin kielen kursseista Teknisk svenska 2 op tai FV13A0150 Svenska för teknologer 2 op. Tuotantotalouden opiskelijat voivat valita edellä mainittujen sijaan pakolliseksi ruotsin kielen kurssiksi kurssin FV13A1400 Ekonomisvenska 2 op ja pakolliseksi englannin kielen kurssiksi kurssin FV11A4801 English Communication for Business and Management 4 op.
    • Pakollisiin  vieraan kielen opintoihin hyväksytään kielikurssit tasosta jatkokurssi 1 ja 2 alkaen. Poikkeuksena ovat Venäjä 1 ja 2 sekä Chinese 1 ja 2, mitkä hyväksytään pakollisiin kieliopintoihin sekä tekniikan kandidaatin että diplomi-insinöörin tutkintoon.
    • On suositeltavaa, että di-tutkinnossa jatketaan tekniikan kandidaatin tutkinnossa aloitettua kieltä.
    • Pakollisiin kieliopintoihin ei käy ruotsin Prepkurs eivätkä viestinnän kurssit. Ne sijoitetaan tutkinnossa vapaasti valittaviin/valinnaisiin opintoihin.
    • Myös pakollisten kieliopintojen miminimäärät ylittävät kieliopinnot sijoitetaan vapaasti valittaviin/valinnaisiin opintoihin. 
       

    Vapaasti valittavat/valinnaiset opinnot

    • Vapaasti valittavia opintoja valitaan sen verran, että tutkintojen minimilaajuudet täyttyvät.
    • Voi olla mikä tahansa LUT:n tuottama opintojakso.
    • Muiden yliopistojen opintojaksoja voidaan hyväksyä erillisen anomuksen perusteella, päätöksen opintojen hyväksilukemisesta tekee koulutusohjelman vastuuhenkilö. Katso lisätietoja alla.
    • Opinnot voivat sisältää toisen tai useamman sivuopintokokonaisuuden.
    • Puolustusvoimien johtajakoulutuksesta (upseeri, aliupseeri) voidaan hyväksilukea 6 op jommankumman tutkinnon vapaasti valittaviin/valinnaisiin opintoihin. Edellytyksenä on, että em. koulutusta ei ole jo aiemmin hyväksiluettu johonkin muuhun tutkintoon.
    • Pakollisen harjoittelun ylimenevä osuus sijoitetaan diplomi-insinöörin tutkinnon vapaasti valittaviin/valinnaisiin opintoihin.
       

    Opintojaksojen muutokset

    • Opetussuunnitelmaan tulee muutoksia lukuvuosittain.
      • Opetussuunnitelmaan tulevista muutoksista julkaistaan ns. korvaavuuslistat UNI-portaalissa
      • Muutokset ovat yleensä nimi- tai opintopistemuutoksia, myös kokonaan poistuvia tai uusia opintojaksoja
      • Suurimmalle osalle poistuvista opintojaksoista on esitetty suoraan korvaava tai sen tilalle suositeltu opintojakso.
    • Jos jokin pakollinen opintojakso poistuu eikä korvaavaa ilmoiteta, tilalle tulee valita toinen opintojakso (ei siis tarvitse  noudattaa seuraavan lukuvuoden opinto-opasta ainoastaan tästä syystä). Tilalle tuleva opintojakso on aina hyväksytettävä joko hops:n päivittämisen kautta (suoraan korvaava) tai muutosanomuksella (ei suoraan korvaavaa opintojaksoa) hops:iin.
       

    Muutokset HOPSiin

    • Perustelluista syistä on tutkinnon pakollisiin opintoihin mahdollista anoa korvaavuutta. Olethan muutoksista yhteydessä opintojen ohjaajaan etukäteen. Päätöksen pakollisten opintojaksojen korvaamisesta tekee opintojen ohjaajan valmistelusta koulutusohjelmasta vastaava henkilö.

      Muutosanomuksissa on hyvä varautua n. kuukauden käsittelyaikaan, ruuhka-aikoina käsittelyaika voi olla pidempikin. Jos olet valmistumassa, niin palautathan muutosanomuslomakkeen oman koulutusohjelmasi opintojen ohjaajalle vähintään kaksi kuukautta ennen suunniteltua valmistumista.

    • Tarvittavat lomakkeet löydät UNIn lomakkeista (Opiskelu > Ohjeet, säännöt ja lomakkeet > Lomakkeet) Tekniikan lomake = Muutoksien anominen HOPSiin) ja kauppatieteiden lomake = Anomus poikkeuksellisesta tutkintorakenteesta.
       

    Aiemmat tai muualla suoritetut opinnot  

    • Voit anoa muualla kuin LUT:ssa suoritettujen, tutkintoon soveltuvien korkeakouluopintojen hyväksymistä osaksi LUT:n tutkintoa, jolloin

      • korvataan LUT-opintojakso tai
      • sisällytetään muualla suoritetut opinnot tutkintoon sellaisenaan (tällöin korvattavaa opintojaksoa ei ole LUT:n tarjonnassa, mutta anotut opinnot soveltuvat sellaisenaan osaksi tutkintoa)
         
    • Kandidaatin tutkintoon voidaan hyväksilukea korkeakouluopintoja.
    • Ylempään (DI / KTM) tutkintoon voidaan hyväksilukea yliopisto- tai YAMK-opintoja.
    • Kun LUT:n opintojakso korvataan kokonaan, merkitään opintorekisteriin (Oodi) LUT:n opintojakso hyväksiluettuna ja arvosanalla H (hyväksytty).
    • Tutkintoon sisällytettävät muualla suoritetut opinnot merkitään Oodiin esim. Turun yliopiston opintoja 20 op, hyväksiluettu ja arvosanalla H.
    • Osittain korvattu ja osittain LUT:ssa suoritettu opintojakso merkitään Oodiin LUT.n suorituksena vastuuopettajan antaman loppuarvosanan mukaisesti.
    • Tarvittavat lomakkeet löydät UNIn lomakkeista (Opiskelu > Ohjeet, säännöt ja lomakkeet > Lomakkeet) Hyväksilukeminen -otsikon alta.
       

    Muu osaaminen osaksi tutkintoa 

    • Osaksi tutkintoa voidaan hyväksyä myös muulla tavoin hankittua osaamista esim. työkokemus. 
    • Muualla hankittua osaamista arvioidaan suhteessa LUT:n opintojakson sisältöön ja sille asetettuihin osaamistavoitteisiin.
    • Muun osaamisen näyttö arvotellaan anotun opintojakson arvosteluasteikolla tai arvosanalla H (hyväksytty). Opintorekisteriin (Oodi) suoritus merkitään LUT:n opintojakson tiedoilla.
    • Tarvittavan lomakkeen löydät UNIn lomakkeista (Opiskelu > Ohjeet, säännöt ja lomakkeet > Lomakkeet) Hyväksilukeminen -otsikon alta.


    Prosessi

    • HOPS-muutoksiin liittyvät lomakkeet liitteineen toimitetaan oman koulutusohjelman opintojen ohjaajalle.
    • Opiskelijaa tiedotetaan päätöksestä sähköpostitse.