Koulutusohjelmat

Yleiset

«Takaisin

COVID 19 ja opiskelijatapahtumat syyskauden alussa

COVID 19 ja opiskelijatapahtumat syyskauden alussa

 

LUT-yliopisto, LAB-ammattikorkeakoulu, ylioppilaskunta LTKY ja Opiskelijakunta KOE ovat keskustelleet yhdessä alkavan syyskauden toimintamalleista kampuksilla opiskelijatoiminnan osalta koronaepidemiatilanteen johdosta. Lukuvuoden alkaessa ja opiskelijoiden tullessa kampuksille henkilömäärät kasvavat merkittävästi lisäten tartuntariskiä. Haluamme kaikki osaltamme pitää kampukset mahdollisimman turvallisina opiskelu- ja työskentely-ympäristöinä.

 

Suosittelemme yhdessä, että syyskuun loppuun saakka kampuksilla järjestettävät suuremmat opiskelijoiden vapaa-ajantapahtumat pidetään ulkotiloissa. Kampusten sisätiloissa järjestettävissä tapahtumissa osallistujia voi olla 50 % tilaan määritetystä kapasiteetista. Tarkastelemme tilannetta uudestaan syyskuun puolen välin jälkeen Suomen ja toiminta-alueidemme epidemiatilanteeseen peilaten.